keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Neulomisesta, neuloosista ja niiden vaikutuksista

Kauankohan siitä nyt on, kun uudestaan innostuin neulomisesta... Runsas puolisentoista vuotta osuu  lähelle. Sitä ennen perhe ja ystävät (lapsuuten lähipiiri poislukien) ja oli autuaan tietämättömiä pinnan alla lurkkivasta neuloosista, joka pian puhkeaisi.

Puutarhainnostus oli jo vanha juttu, vanhaa kauraa.

Eilen mies viattomasti kysäisi (aavistamatta, millaisen ajatusketjun aloitti), että kuinkas monta neuletta olen runsaassa puolessatoista vuodessa ehtinyt tehdä. Jouduin oikein miettimään, sillä en niitä ollut lainkaan laskenut. Pienen miettimisen jälkeen kuitenkin tein pika-arvion.

Noin yhdeksän neulepaitaa/takkia (kolme villatakkia kesken, ne eivät mukana laskuissa)
Pipoja, jaa-a: olisikohan viitisentoista lähellä. Aika lailla. Paljon on annettu lahjaksi. Lapasia, kämmekkäitä vähemmän, sellainen viisi paria, ehkä. Huiveja, suunnilleen kahdeksan, joista yksi baktus hävitetty ja neulottu yksi samanlainen tilalle. Sukkia nolla, sillä sukkajumi paha. Edelleen. Se on selätettävä vielä.

Määrän arvioituani tunsin lähestyväni hieman vaarallisia vesiä. Riskinä oli, että minulle esitettäisiin kysymys, että kuinka paljon niitä lankoja oikein on ollut jemmassa, jos noin paljon olen neulonut.  Ohjasin keskustelun muihin aikeisiin.

Ajatusketju jäi kuitenkin muhimaan ja junamatkalla tuumiskelin (Paloma-pipoa neuloessani). Itselleni neuloosi ei ole ihan uusi juttu, teini-iässä neuloin vimmaisesti kirjoneulemalleja, joita en nyt kuvittelekaan tekeväni. Vaikka muiden tekemänä niitä suuresti ihailenkin. Paussin jälkeen olen sen sijaan ihastunut pelkistetympiin malleihin. Ja eksynyt  sitä myöten laatulankojen ah, niin vaaralliseen maailmaan.

Perheelle neuloosi sen sijaan on ollut uusi kokemus. Tähän mennessä olen huomannut selviä vaiheita lähipiirin suhtautumisessa:


  1. Mitäs tuo nyt intoilee, innostus menee varmaan ohi, kun on parit lapaset /puseron neulaissut. Tälle vaiheelle tyypillistä on semikohtelias: "Joo, on se ihan kiva" -kommentit. 
  2. Neulojan itsevarmuuden kasvettua ja perheen huomattua, että tuotokset ovat jotain muuta kuin sketseissä olevia neulekammotuksia, neuloosin uhri alkaa varovasti ehdottaa, haluisiko perhe jotain. Vastaanotto edelleen epäilevä. 
  3. Vaiheessa kolme neuloosikko tekee jotain perheelle, halutaan sitä tai ei. Pipo ja huivi toimivat hyvin. Vastaanotto varovaisen myönteinen. 
  4. Nyt neulotaan itselle, paljon. Tämä on se vaihe, jolloin kumppani alkaa kommentoida  ympärillä pyöriviä lankamääriä ja neuloosin uhri asettuu puolustuskannalle. Lankoja tulee lisää, paljon. 
  5. Katso kohtaa neljä. 
  6. Katso kohtaa neljä.
  7.  (Tämä kohta kuvastaa omaa nykytilannetta) Lähipiiri on huomannut, että haluaa myös neuleita. Niitä pyydetään. Ja pöllitään kaapista. Neuloosin uhri innostuu: tässähän on oiva syy hankkia lisää hyviä lankoja, nythän niitä hankitaan hyvästä sydämestä, mallikin on tiedossa. Jos perheen lapsilla on sisaruksia, tähän vaiheeseen liittyy uusi vaihe: sisarneulekateus. Tyypillistä on, että neuloosin uhrin lähipiiri vilkuilee sivusilmällä puikoilla olevaa neuletta ja kommentoi seuraavaan tyyliin: "Mikäs toi nyt on, missä se mun pusero/pipo/huivi on?" "Kenelle tuota teet, pikkusisko/veli sai viimeksi, milloin on mun vuoro?" 
Neuloosin uhri vaihtaa kiltisti pois keskeneräisestä neuleesta numero kaksi pipoon, jonka uusi omistaja haluaa valmiiksi, mieluummin huomenna. Neuloosin uhri tuntee iloa, mutta myös pientä hämmennystä siitä, että yhtäkkiä ei saakaan määrätä itse, missä järjestyksessä mitäkin keskeneräistä neuloo. Ilahtuu kuitenkin siitä, että muutkin näistä tykkäävät. Innostus ei laannu. Lupaa kuitenkin salaa itselleen, ettei lupaa mitään lahjaneuleita, ennen kuin saa seuraavat (kolme-viisi) suosikkilangoistaan odottavaa ikiomaa projektia edes alulle. Koska pakkomielle on.

Tämä pipokuva toimii lähinnä havainnekuvana. Tämän jälkeen isoveli esitti kohdassa 7. esitetyn sisarkysymyksen.



Hullun hommaa tämä on, neuloosi, mutta aiai, niin kivaa. Ei kai tätä kukaan muu tajua, kuin toinen kässääjä/neuloja.

Edit: Listasta unohtui kaksi tärkeää seikkaa: Ravelryn keksiminen, sijoittuu jonnekin kohtaan neljä. Ja luovat ratkaisut kirjan pitämiseksi auki samalla kuin neulotaan. Koska lukemistakaan ei voi jättää.
Mukavaa loppuviikkoa!

8 kommenttia:

  1. Kerro ihmeessä, mitä ne luovat ratkaisut kirjan aukipitämiseen ovat! :D T. telkuntöllöttäjä-neuloja, kun en myöskään osaa lukea ja neuloa yhtä aikaa.
    Ja itse tunnistan kyllä nuo vaiheet, taidan olla vielä itse siinä kohdassa 4-6 :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, nuo ratkaisut eivät ole mitään tajuntaa räjäyttäviä :D enemmän sellaisia pieniä, arkipäivän kikkoja: (tosin toimivat vain suht. ohuille kirjoille, eli jatkokehitystä... Olen kuullut huhuja, että kirjan aukipitohärpäkkeitä on mahdollista ostaa, mutta olen vielä tyytynyt kotikonsteihin) Totean silti, että epäreilua, kun kirjat on suunniteltu niin, että niitä nimenomaan täytyy pitää auki, eivät pysy itsestään.

      Osa virityksistä on vähän säälittäviäkin: kuten toinen, painavampi ja isompi kirja luettavan kirjan yläreunan päälle pitämään sivuja auki. Vaati tasaisen alustan, kirja ei saa liikkua. Ainakin lapsiperheessä hieman hankala. Yksi hyväksi todettu on (tämän vinkin sain toiselta neulojalta ja se oli niin yksinkertaisen nerokas,
      että ihmettelin, miksi en itse ollut tajunnut: pitkätukkaiset kun käyttävät usein muovisia hiuspidikkeitä, joissa on sellaiset hampaat molemmin puolin, tiedäthän? Toimii aika hyvin, napataan vain kirjan ylälaitaan.
      Ja hei, hyviä neuloosihetkiä myös sinulle :D

      Poista
    2. Mä viritän myös kännykkää ja kaukosäädintä kirjan päälle. Onhan sekin vähän säälittävää, mutta. Ja sit on se kirjan aukipitohärpäke, tosiaan!

      Poista
    3. Siis toi haihammashiushärpäkkeen hyödyntäminen kuulostaa nerokkaalta! Menee kokeiluun!

      Poista
    4. Kaisa, ai se sen oikea nimi onkin, haihammas, kiitti, enpä tiennyt :). Mun mielestä tämä neulomiseen liittyvä käyttötarkoitus on sitäpaitsi hyvä syy ostaa, vaikka ei hiuksiin käyttäisikään :)

      Poista
  2. Mun piti jo eilen kommentoida, vai milloinka sä tän julkaisit - mutta taisin lukea tätä lasittunein silmin kaksi tuntia nukkumaanmenon jälkeen, joten päätin jättää paremmalle ajalle.

    Aika ihana prosessi! Tulin tosi hyvälle mielelle! Mutta olitko neulonut yhtään ennen neuloosin iskemistä vai lähditkö ihan pystymetsästä? Koska jos jälkimmäinen, olen vähän kade - mulla meni noin 10 vuotta edistyä paitoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina, ei syytä kateuteen. Mä nimittäin neuloin teini-ikäisenä hulluna nimenomaan puseroita (silloinkin oli sisäinen käynnistymisongelma sukkien kanssa- vaikka niistä tykkään ja tartten. Tuuletan sitten kun osaan aloittaa ekan sukan. Lupaan!. Sitten tuli tauko. Ja sitten neuloosi. Onneksi puseroiden neulominen on vähän kun fillarilla ajo, perusjutut oli yllättävän hyvin selkäytimessä.

      Poista
  3. Tästä puuttuu vielä seuraava vaihe: neuloosin uhri ärsyyntyy kun ei saa/ehdi neuloa kuin muiden pyytämiä neuleita siinä järjestyksessä kuin vaaditaan. Neuloosin uhri keksii tekosyitä miksi kyseiset projektit pitää panna jäihin. Seuraava vaihe on taas jotain vaihe 4. tapaista...

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!