torstai 14. toukokuuta 2015

Davis (sipulisäkistä kuoriutui kelpo paita)


Rento kevätpaita harvalla neuloksella, sellainen helppo. Tällaista halusin ja sitä juuri on Davis-paita, jota aloitin jo huhtikuun puolella. Valmiiksi se tuli eilen. Ryhtinsä ja lopullisen muodon se sai tänään, liottamisen jälkeen. Eilen, ennen liottamista ja motoilua se näytti vielä - noh, lähinnä sipulisäkiltä. Onneksi  olen neulonut ennenkin harvaa pellavaa, tämä ei säikäyttänyt, vaan tiesin, että kyllä siitä paita vielä kuoriutuu.

Lanka oli uusi tuttavuus, Rowan Pure Linen. Täyttä pellavaa, aika lailla säikeinen, mutta tykkään tuosta pellavaisen kiiltävästä langasta. Puserosta tein helmastaan paljon pidemmän kuin ohjeessa. Lisäksi ohuemmalla langalla, jolloin lopputulos on aika lailla erilainen kuin ohjeessa - harvempi ja pidempi, mutta oikein kiva, tykkään.

Kun paita oli valmis, hoksasin, että se muistuttaa aika lailla viime kesänä neulomaani, toista (harvaa, vihreää, pellavaista) paitaa, Perkins Covea. No, eipä tuo haittaa, kaksi pellavaista vihreää käyttöpaitaa ei mielestäni ole lainkaan huono juttu. :)

Ja onhan tässä vielä työn alla ihan erilaisia: kaksi poltetun oranssin sävyista paitaa (yksi Sparrowista ja toinen villainen, Isagerin Spinnistä) sekä yksi tumma petroolisävyinen. Ja ainakin vielä yksi isoilla puikoilla tehty pellavainen... Hyvä kesäsetti tulossa siis!  Josko saisi kaikki valmiiksi ennen kesän loppua?

Malli: Davis
Lanka: Rowan Pure linen
Puikot:  6 mm
Menekki: 175 g







8 kommenttia:

  1. Näyttää oikein kevyeltä ja rennolta!

    VastaaPoista
  2. Kaunis kesäpaita! Tuota pellavaakin pitäisi kokeilla joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Kokeile ihmeessä pellavaa, on käytössä mun mielestä pettämätön lanka kesällä :)

      Poista
  3. Pellava on ihanaa, vaikka olis säikeileväistäkin. Kuten nyt tämäkin. Ja miten ihana paita! Täydellinen kesään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoskiitos :) Juuu, tämä lanka oli kyllä ihanaa, tykkäsin, vaikka vähän yritti säikeillä. Säikeisyyskään ei haittaa lopullisessa työssä, mutta jännä oli huomata ero Sparrowiin ja esim. Lang Linoon. Mutta varmasti käytän Pure linen-lankaa toistekin!

      Poista
  4. Kauniin värinen paita. En ole koskaan neulonut pellavasta, pitääkin kokeilla joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla :) Pellavassa on ihan omanlaisensa tuntu.

      Poista

Kiitos kun kommentoit!